Antton Koski (29) laukoo, Jussi Lännistö (13) tekee spagaattimaskin ja Lauri Helminen (16) on tarkkana maalilla.

Pirteä Bulls kellisti Leiskun

9.1.2018

Joulun alla kotikentällä kärsitty nöyryyttävä 10-1 tappio oli unohdettu, kun UHV Bulls perjantaina kevään avauksessa kävi Loimaan Leiskun kimppuun. Muutamaa hetkeä lukuun ottamatta peliä hallinnut Bulls eteni kauden suurinumeroisimpaan voittoonsa, loppunumerot 8-5, erät 4-2, 1-1, 3-2.

Bullsilla oli perjantaina esitellä kaksi ”uutta” pelaajaa. Keväällä uransa päättäneet Jussi Lännistö ja Ville Laurila olivat poikenneet ullakolta hakemassa vanhat pelipaitansa ja numerot 13 ja 84 viilettivät jälleen kentällä.

- No kun paitoja ei syksyn aikana vedetty fanfaarin soidessa hallin katoon, niin kai niitä täytyy sitten käyttää muuten, huhutaan poikien todenneen.

Kun myös koko syksyn vaivojen vuoksi poissa ollut Valtteri Salin pelasi jo syksyn viimeisessä pelissä ja samoin mukaan oli saatu Jouni Marjaniemi ja edellisessä pelissä jalkansa reväyttänyt Antton Koski oli täydessä pelikunnossa, niin Bulls pääsi peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan.

 

Se näkyi tulostaululla. Taneli Mäkitalo aloitti maalinteon rankkarilla, Juuso Lehtonen jatkoi, Leiskun kavennuksen jälkeen Jussi Lännistö iski ylivoimalla ja erän puolivälin jälkeen Antti Heinonen teki Bullsille jo 4-1.

Ensimmäinen hieman heikompi jakso pelissä Bullsilla oli ensimmäisen erän lopussa ja toisen alussa. Leisku kavensi vähän ennen erätaukoa ja toisen alussa tuli jo maalin päähän ennen kuin Bulls jälleen heräsi.

Jussi Lännistö näki hyvin vapaan Antton Kosken maalin kulmalla ja Anttonin viuhuva veto herätti hämähäkit maalin ylänurkasta.

Loppuerässä kumpikin jäähyili. Bulls sai toisen rankkarinkin, mutta se ei onnistunut eikä maaleja syntynyt ylivoimallakaan, joten päätöserään lähdettiin Bullsin kahden maalin johdossa.

 

Leisku rimpuili vielä ja tuli päätöserän alussa maalin päähän, mutta sitten se taipui lopullisesti. Antto Koski maalasi Tero Santasen pitkän syötön jälkeen ja Ville Laurila teki kauden avausmaalinsa.

Bulls sai kolmannen rankkarin, sekään ei onnistunut mutta jäähyn aikana Lauri Helminen latasi Bullsin kahdeksannen. Viimeisellä minuutilla Leisku onnistui lohdutusmaalin teossa.

Lännistön ja Laurilan paluu selvästi piristi Bullsia. Miehet itse olivat hyvässä fyysisessä kunnossa ja taito ja pelisilmä tallella, joten heistä tulee kevään aikana olemaan paljon iloa.

Bullsin kausi jatkuu kahdella vieraspelillä lohkon kahden viimeisen joukkueen vieraana. 21. päivä matka suuntautuu Turkuun Tre Ankkaren isännöimään peliin ja 26. päivä edessä on Parainen ja SC Wolves.

Seuraava kotipeli onkin tuima paikalliskamppailu SBS Wirmoa vastaan. Bulls on ainoa Wirmon tällä kaudella sarjassa voittanut joukkue, joten sarjakärjellä lienee kalavelkoja maksettavana. Ottelu pelataan helmikuun 2. päivä.

 

Vakka-Suomen Sanomat / Jussi Arola