Bullsille iso jatkoaikavoitto

23.1.2018

UHV Bullsin syksyn kotipeli turkulaista Tre Ankkarea vastaan ratkesi vasta jatkoajalla ja jatkoajalle mentiin myös kauden toisessa kohtaamisessa sunnuntaina. Tälläkin kertaa Bulls oli jatkoajalla onnekkaampi ja nappasi tärkeät kaksi pistettä.

Mutta ennen kuin jatkoajalle päästiin, ehti tapahtua kaikenlaista. Bullsin alku oli hyvä ja Lauri Helminen avasi maalitilin kolmannella minuutilla. Ankkare tasoitti hetkeä myöhemmin, mutta enempää maaleja ei avauserässä nähty, vaikka molemmat saivat yrittää kaksi minuuttia ylivoimalla.

Toisen erän Bulls aloitti vielä terävämmin ja Eero Holanne teki johtomaalin 18 sekunnin kohdalla. Viiden minuutin kohdalla peli kääntyi, kun Jussi Lännistö sai viiden minuutin jäähyn.

 

Kotijoukkue onnistui jäähyn aikana kahdesti ja vielä erän lopulla tasakentällisin kerran ja johti siis 4-2 ennen viimeistä erää.

- Vitosen jäähy jotenkin lamaannutti meidät. Jäähyn alku pelattiin hyvin, mutta sitten ehkä peräännyttiin liikaa eikä jäähyn päätyttyäkään päästy takaisin omaan peliin, valmentaja Joonas Harju sanoi.

Kun Tre Ankkare teki vielä kolmannen erän alkuun yhden, niin tilanne oli Bullsin kannalta paha. Mutta kuten alussakin, jäähy muutti tilanteen. Nyt kotijoukkueen yksi avainpelaaja otti vitosen ja pelirangaistuksen ja ylivoiman aikana Aaron Holanne aloitti Bullsin kirin kaventamalla 5-3:een.

 

Kiri kuitenkin takkuili, sillä Bulls otti erän loppupuolella kaksi jäähyä peräjälkeen, mutta kesti ne. Aikaa oli enää jäljellä nelisen minuuttia kun kotijoukkue sai kakkosen.

Jäähyn aikana Ville Laurila osui ja toi Bullsin maalin päähän ja vajaa puoli minuuttia myöhemmin Antton Koski iski tasoituksen. Bulls sai vielä reilu minuutti ennen loppua jäähyn, mutta maaleja ei nähty, joten edessä oli jatkoaika.

Sitä ehdittiin pelata reilu kaksi minuuttia, kunnes Lauri Helminen päätti ottelun.

- Kotijoukkueen peli sekosi lopussa, kun ykköskentästä kaveri joutui suihkuun. Ehkä jatkoajalla pallo vähän pomppi meille, mutta maalista poikki -jatkoaika on aina vähän tuurista kiinni.

Pisteet olivat Bullsille tärkeät, sillä karsintaviivaan tuli vähän lisää etäisyyttä. Loppuohjelma on kuitenkin vaikea, vastaan tulevat vielä mm. neljän joukossa olevat SBS Wirmo ja IBK MEDA.

- Paraisilla perjantaina on taas iso peli. Kotijoukkue Wolves on sarjataulukossa takana, joten karsinnan välttämiseksi olisi tärkeä napata pisteet.

 

Vakka-Suomen Sanomat / Jussi Arola