Avauserä koitui Bullsin kohtaloksi

20.2.2018

Salibandyn kakkosdivarissa neljän pelin voittoputkessa perjantaina turkulaista TVV:tä vastaan lähtenyt UHV Bulls taisi pelin alussa vielä muistella edellisiä pelejä, sillä kotijoukkue karkasi avauserässä 5-1 johtoon eikä Bulls enää saanut sitä kiinni.

Bullsin osalta sarjapaikka alkaa olla jo melko varma, TVV puolestaan taisteli vielä suoraa putoamista vastaan ja se tulikin pelin alussa lujaa.

- Ei saatu pelaajia alussa kunnolla mukaan ja se menee täysin valmennuksen piikkiin, valmentaja Joonas Harju harmitteli.

TVV johti kymmenen minuutin kohdalla jo 3-0, Lauri Helminen kavensi, mutta erän lopulla kotijoukkue teki vielä kaksi, viimeisen viisi sekuntia ennen erätaukoa.

 

Toisessa erässä Bulls sai pelistä otetta ja nousi erän puolivälissä jo maalin päähän. TVV vaihtoi maalivahtia, teki saman tien maalin ja sitten olikin Bullsin vuoro vaihtaa maalivahtia. Tero Santasen poissa ollessa pelin aloittaneen Niko Arvosen tilalle tuli Kaapo Haukka.

- Joukkuetta piti herätellä, kaveri oli tehnyt maaleja pelin puoliväliin mennessä jo seitsemän ja puolustuspeliin täytyi saada lisää asennetta.

Kotijoukkue osui loppuerän aikana vielä kahdesti, Bulls kerran ja viimeiselle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen kolmen maalin johdossa.

Päätöserässä kumpikin teki kolme maalia. TVV johti pahimmillaan jo viidellä, mutta Bullsin kiri toi sen lopulta kolmen maalin päähän.

 

Tappiosta huolimatta Bullsin sarjapaikkaa voi pitää varmana. Eroa parhaana karsijana olevaan TVV:hen on tasan neljä pistettä, kun kaksi kierrosta on jäljellä. Lisäksi Bullsin ja TVV:n välissä ovat vielä KaKo ja Leisku.

Kauden viimeisessä pelissä 2.3 Bulls kohtaa Säkylässä juuri KaKon, mutta sitä ennen perjantaina on kauden viimeinen kotiottelu.

- Vastustaja IBK MEDA Salosta lienee tällä hetkellä lohkon kovakuntoisin joukkue, sillä on alla kahdeksan pelin voittoputki ja se on menossa nousukarsintaan.

Bulls hävisi Salossa 7-3, mutta mahdoton vastustaja MEDA ei ole ja Harju uskoo, että onnistuneella pelillä se on voitettavissa. Voitto kauden viimeisessä kotipelissä olisi myös mieluisa palkkio koko kauden kannustaneelle kotiyleisölle.

 

Vakka-Suomen Sanomat / Jussi Arola